tiistai 6. kesäkuuta 2017

Urheilijan tie

Opiskelun ja urheilun yhdistää voimme,
Urheiluakatemian avulla sen helpoksi koimme.
Akatemia auttaa pulmassa jos toisessa,
neuvonnassa, ohjeistuksessa monen moisessa.

Areenalla hikireeniä painetaan,
samalla opintopisteitä laariin kaivetaan.
Joskus Vesikon vesiin pulahdetaan,
rentouttavaa oloa sillä haetaan.

Painot ja keihäät saa monesti kyytiä,
samoin hiekkalaatikon sannat pitkin seiniä.
Juoksurataa piikkarit usein rullaa,
ei urheilu koskaan ole täysin helppoa pullaa.
Paljon aikaa ja resursseja se vie,
silti iloinen on urheilijaelämämme tie.

Portugalin leiriltä vauhtia kesään haettiin,
sinne pakoon Suomen kylmiä säitä paettiin.
Leiri ohi on ja mieli hyvä,
samoin luotto omaan tekemiseen syvä.

Kilpailukausi kohta edessä on,
motivaatio ja tahto vankkumaton.
Puolassa tähtäin jo kirkkaana siintää,
unelmat siellä mahdollisesti todeksi liitää.

Kaikille hattua haluamme nostaa,
haaveita älkää haudatko koskaan.
Periksi koskaan ei pidä antaa,
vaan ylpeänä urheilua rinnassa kantaa.


Saara ja Simo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti